Vessan uudistus ja marmoroitu hartsilattia

Vessan uudistus ja marmoroitu hartsilattia

Uusi vuosi on vierähtänyt ja uudet sisustus- ja värituulet jo puhaltavat sisustusmaailmassa. Toivottavasti teidän viime vuosi oli kaikin puolin hyvä. Tehdään tästä vuodesta yhdessä vielä parempi ja onnellisempi. Itse aloitan tämän blogivuoden kertomalla tarinan loppuun meidän vessaremontistamme ja sen huikean hienosta marmoroidusta hartsilattiasta. Pahoittelut, että edellisen ja tämän blogipostauksen välillä oli niin hurjan pitkä aika. Loppuvuoteen mahtui paljon työprojekteja ja kiireitä. Mielenkiintoisempana projektina oli ensimmäinen iso valaistussuunnitelmani, jossa sain tehdä kaiken alusta loppuun ja oikein revitellä kaikilla ihanilla valoilla. Siitä kuulet joskus lisää.

 

 

Nyt siis hartsiepoksilattian kimppuun. Tämä juttu on siis jatkumoa postaukselle, jonka ensimmäisen osan pääset lukemaan tästä. Edellisessä jutussa teimme efektimaalilla seinät uudistuneeseen vessaamme. Tässä postauksessa kerron työvaiheittain minulle uuden tuttavuuden hartsilattian teosta. Tämän lattian nimi on Pavaglass Uv Colata.  Se on kaksikomponenttinen, vesiohenteinen ja liuotteeton epoksihartsi. Tämä itsestään levittyvä, kirkas hartsigeeli, muodostaa pölyä hylkivän pinnan. Tuote sävytetään haluttuun sävyyn, mutta edelleen se säilyttää läpikuultavuutensa. Tähän juuri itse ihastuin tässä lattiassa, kun mallipalan siitä näin viime keväisellä Belle Artin vierailullamme. Jutun vierailustamme ja kuvan lattiamallista pääset näkemään tästä linkistä.

 

 

Ennen Pavaglassin työstöä, lattiaan oli asennettu läpinäkyvä hartsin oma tartuntapohjuste ja tuotteen oli annettu kuivua kunnolla. Hiukan alussa jännitti, että mitähän tästäkin tulee. Oli niin monta eri purnukkaa, keittiövaa’alla piti mittailla oikeat sekoitussuhteet, työstöaika oli lyhyt, piti siis olla nopea, etyylialkoholilla tulisi suihkutella kuplat poissa ja vain naulakengät jalassa sai tepsutella työstettävällä hartsipinnalla. Eli kyllä tarkkuutta ja nopeutta saa tämän lattian teon suhteen olla edes hiukkasen. Pavaglass koostuu kahdesta osasta, pohja (base) ja kovete (reagente). Niiden sekoitussuhde on 100:59 (pohja:kovete). Seos sekoitetaan laastinsekoittimella pienin kierroksin.

Tilan pitää olla huoneenlämpöinen ja ilmankosteus maksimissaan 70% ennen töiden aloittamista. Pinnasta voi tulla samea, jos näitä ei noudateta.

 

 

Tästä lattiasta tulisi siis valkoinen, johon mustalla värillä marmoroidaan kuvioita. Eli kun pohja ja kovete on sekoitettu, siihen sekoitetaan valkoinen väriaine. Olimme ajatelleet, että puolella hartsimäärästä tehdään lattiakerros ja siihen marmorointi päälle. Jos sitten marmorointi ei onnistu ja näyttää aivan kauhealta, kipataan päälle loppu valkoinen hartsiaines. Hiukan muuten sai matikkaa käyttää, kun vain puolet käytettiin pohjasta ja kovetteesta ja osa sekoitettiin valkoisella ja tosi pieni osa mustalla. Piti siis olla tarkka mittojen ja punnitusten kanssa.

 

 

Tältä näytti meidän lattia, kun siihen oli puolikas hartsikerros lastalla asennettu. Eihän nyt tälläistä voi alkaa marmoroimaan. Etyylialkoholia sumutetaan pintaan ennen kovettumista estämään ilmakuplat lattiassa. Tässä vaiheessa minun oli pakko ottaa soitto Belle Artille ja varmistaa, että tuleeko lattiasta varmasti peittävä. Näin minulle vakuuteltiin, että kun lattiassa on 2mm:n paksuun Pavaglass-hartsia, niin silloin se on kyllä peittävä. Kuvassa näkyy myös meidän ”upeat” itsetehdyt naulapohjat miehen lenkkareihin kiinnitettyinä.

 

 

 

Hiukan paremmalta alkoi näyttää, kun toinen hartsikerros asennettiin. Tässä vaiheessa oli helppo työstää hartsia pienellä telalla. Ja vähän jo pystyi ihastelemaan lattian ihanuutta naulakengät ojossa… 😉

 

 

 

 

Ja ei muuta kuin marmoroinnin kimppuun rivakasti. Pavglass-hartsiepoksin työstöaika on 50-70 minuuttia, joten kauheasti ei ollut aikaa mietiskelyyn ja kuvioinnin suunnitteluun. Ja aika huteraa oli seisoskella miehen liian suurilla lenkkareilla naulat pohjissa. Ei voinut tehdä ylimääräisiä liikkeitä, muuten naulat olisivat taipuneet. Lusikalla valuttelin ohutta vanaa mustaa hartsia ja pensselillä ja telalla hiukan rikoin mustan nauhan pintaa lattiassa. Lopuksi vielä alkoholisuihkuttelut pintaan. Tässä vaiheessa sanottakoon, että ehdottomasti olisi pitänyt olla vaikka leivontamyssy päässä peittämässä hiukset. Pari hiusta tippui ja ei ne enää liukkaasta pinnasta lähteneet pois. Onneksi minulla on lyhyet hiukset. Pitkät ja punaiset hiukset varmaan pilaisivat lattian. Ja lattian elävyys tekee ainakin meillä parista hiuskiehkurasta huomaamattomat.

 

 

Tässä on lempikohtani uudessa lattiassamme. Marmorointi onnistui mielestäni tässä toivotulla tavalla. Ihan joka kohdasta ei voi niin sanoa, onneksi lattian elävyys sen peittää. Ja persoonallinenhan lattian kuuluu ollakin. Siinä mielessä tämä on hankala homma, että tätä ei oikein pääse treenailemaan. Säilyttää vain maltin ja on värin levityksen kanssa tarkka, ettei liikaa kaada kerralla.

Kun hartsilattia oli kuivunut 48 tuntia, lattian päälle laitettiin suoja-aineeksi vahapinta (Pavalux). Tämä levitettiin mikrokuituliinalla ja annettiin kuivua 6 tuntia.

 

 

 

Vessamme allas siis tuli Nordstockilta ja on komposiittikiveä. Heidän upeiden tuotteidensa etu on räätälöitävyys ja helppo työstettävyys. Tähänkin altaaseen annoin tarkat mitat ja allas toteutettiin toiveideni mukaan. Halusin, että vessassa säilyisi keveys. Allaskaapin toiseen päätyy tehtiin hyllyt niin ikään Nordstockin kivikomposiitistä. Hyllynkannattimet hankin Stockmannilta ja ne ovat Mazen Pythagoras-kannattimet. Allaskaapin toiseen päähän kiinnitettiin wc-paperirullateline ja bideesuihku. En halunnut rikkoa hienoja seinäpintoja. Seinään kiinnitettiin vain kaksi pyyhekoukkua ja peili, jonka taakse oli kiinitetty ledinauhaa.

 

 

Vessamme valaistus toteutettiin Dreamledin ledeillä. Upea betoninen riippuvalaisin on Sessakilta. Pinnoitustuotteet, joita vessamme uudistuksessa käytettiin, tulivat siis Belle Artilta. He tuovat näitä upeita italialaisia kalkki-, hartsi- ja erikoismaalituotteitaan maahan. Tähän saakka Belle Arti on vaikuttanut myymälänsä suhteen ainoastaan Turun seudulla. Nyt minulla on kaikille heidän tuotteidensa ystäville hyviä uutisia! Belle Arti on juuri avannut uuden showroominsa Helsingin Jätkänsaareen. He ovat viettäneet myymälänsä avajaisia 19.-20.1.2018. Pääset tutustumaan heidän ekologisiin tuotteisiinsa ja vaikka varaamaan itsellesi paikan hartsipinnoitekurssille, joka pidetään 10.2.2018.

Ja myös kauttani saat tilattua heidän upeita tuotteitaan. Rohkeasti vain kokeilemaan!

Valoisaa ja lumista talven jatkoa kaikille.       -Ullamaija-♥

 

Tarvetta Valaistus-tai sisustussuunnittelulle?

Vessan uudistus Belle Artin efektimaaleilla

Vessan uudistus Belle Artin efektimaaleilla

Viime keväänä vierailin Turussa Belle Artilla, joka tuo maahan vuosien kokemuksella laadukkaita italialaisia pinnoitemateriaaleja. Heidän valikoimiinsa kuuluvat luonnonmukaiset ja ympäristöystävälliset hartsi- ja kalkkipinnoitteet sekä erikoismaalit. Olimme suunnitelleet jo jonkin aikaa alakerran vessan remointoimista ja ihastuin Belle Artin monipuoliseen tuotevalikoimaan. (lisää…)