Joulu tulee pian -lempparikauppa Pentik

Joulu tulee pian -lempparikauppa Pentik

 

 

Minun jokavuotinen joulukauppani on ehdottomasti Pentik. Pentikillä käynti saa inspiraationi rullaamaan, joulun odotuksen tuntumaan kutkuttavalta, sisustussormet syyhyämään ja tuo ripauksen pohjoisen tuntua tänne etelään. Pentikin joulutuotteissa on paljon poroaiheita ja lappalainen muotokieli on vahvasti esillä tekstiileissä ja muissa sisustustuotteissa. Sillä onhan Pentik Posiolainen yritys ja itsekin pohjoisen kasvattina tunnen näin joulun aikaan nostalgisen vireen nostavan päätään lapsuuden jouluihin.

 

Huomaatko, että tänä vuonna joulun kynttilät ovat värikkäitä, niin kuin on sisustuskin alkanut kääntymään värikkyyden suuntaan? Nämä Pentikin kynttilät ovat vaan niin syötävän ihania. Upea muotokieli yhdistettynä pitkään paloaikaan. Tästä syystä joulun kynttiläni ovat viimeiset vuodet olleet ehdotonta Pentikkiä. Hurmaavia nämä käpy- ja narukynttilät, vai mitä?

Olen fanittanut Pentikin huopaisia kaitaliinoja ja tabletteja jo kauan. Ne ovat niin helppohoitoisia ja monikäyttöisiä. Nyt oli valikoimiin tullut huopaiset ikkunakoristeet. Nämä tarttui meille mukaan. Jospa nämä säilyisivät vuodesta toiseen, toisin kuin paperiversiot.

Tyylikäs ja eleetön porotuikkukuppi

 

Tämän vuoden joulukattaus on sininen ja hopea ja lasi tekevät siitä juhlavan. Ei ole hassumpi. Onhan sininen väri ollut tänä vuonna vahvasti esillä sisustusmaailmassa, joten miksei joulun värikin voisi vaihteeksi olla sitä. Tai nyt ainakin itsenäisyyspäivän kattaukseen…

Kauniisti pakatut lahjatuotteet tekevät lahjan ostamisen ja antamisen helpoksi.

 

Nämä puolukkaiset joulutuotteet upean kylläisissä joulusävyissä

Minun tämän iltainen keittiön joulutunnelma syntyi Pentikin tummanpunaisesta huopakaitaliinasta, valkeista erimuotoisista kynttilöistä ja mustasta koristekivirakeesta.
Tunnelmallista joulunalusaikaa teille lukijani.


”Joulu loihtii taikasauvallaan
ihmeellisen sadunpiirin
yli koko maanäären
ja kaikki on kauniimpaa
ja pehmeämpää”
     -Norman Vincent Peale