Meil­lä kai­kil­la on muis­to­ja lap­suu­des­ta ja eri­to­ten mum­mo­lan eri­tyis­piir­teis­tä. Näi­tä­hän nos­tal­gi­sia jut­tu­ja täs­sä mei­dän rin­ta­ma­mies­ta­los­sam­me löy­tyy, sil­lä onhan talo alku­pe­räi­ses­sä kuo­sis­saan. Edel­li­ses­sä pos­tauk­ses­sa siis oli esit­te­lys­sä mei­dän ihka oma “rint­sik­kam­me”. Lupa­sin­kin esi­tel­lä täs­sä pos­tauk­ses­sa näi­tä iha­nia nos­tal­gi­sia yksi­tyis­koh­tia, eli ret­ro­herk­ku­ja ja kel­la­rin aar­tei­ta.

 

 

Mun mie­les­tä tämä Vol­ta-imu­ri on ääret­tö­män suloi­nen. En ole vie­lä tes­tan­nut, että toi­mii­ko tämä, mut­ta aika vakuu­tu­nut olen. Jos siis alan oikeak­si perin­ne­ra­ken­ta­jak­si, niin kuu­luu­ko­han mun tuol­la sit­ten sur­ruu­tel­la lat­tiat ros­kat­to­mik­si? Talos­sa­han asui siis suo­ma­lai­nen mal­li­pa­ris­kun­ta ja hei­dän jäl­jil­tään kyl­lä luu­li­si kai­ken toi­mi­van. Tari­na ker­too, että he oli­vat todel­la sääs­te­liäi­tä ja tark­ko­ja. Niin sen kyl­lä talos­ta huo­maa. Talo kuu­lem­ma pes­tiin ulkoa­kin joka kevät.

 

 

Vois­ko joku vii­saam­pi ker­toa mul­le, että mik­si näi­tä tar­jot­ti­mia piti ennen säi­lyt­tää sei­näl­lä? Onko tämä jon­kun mie­les­tä edel­leen esteet­ti­ses­ti sil­miä hive­le­vää tai­det­ta? Olis­ko nuo sydän­nau­hat enem­män­kin 80-lukua? Mut­ta tämä­kin tar­jo­tin­tai­de on joten­kin niin sööt­tiä. Lap­suus­han täs­tä tulee aut­ta­mat­to­mas­ti mie­leen.

 

 

Tämä ammeen yhtey­des­sä ole­va suih­ku on kiel­tä­mät­tä ihan kau­nis, mut­ta haas­ta­vaa näis­sä on saa­da tasai­sen läm­min­tä vet­tä. Aina joko on lii­an kuu­maa tai lii­an kyl­mää. Mut­ta todel­li­nen ret­ro­herk­ku. Tätä punais­ta levyä, mitä­hän mate­ri­aa­lia onkaan, löy­tyy mei­dän keit­tiön väli­ti­las­ta ja täs­tä kyl­py­huo­nees­ta kaut­taal­taan. Ei, tämä ei jää enti­sel­leen!

 

 

Olo­huo­neen sei­nään oli tai­dok­kaas­ti kät­ket­ty sala­kaap­pi. Tää on hie­no rat­kai­su. Mik­si­kö­hän näi­tä ei enää teh­dä? Hyvä­kun­toi­nen tämä­kin ja ei kulu­ma­jäl­kiä mis­sään. Mul­la on hiu­kan ris­ti­rii­tai­nen olo, kun nämä­kin tape­tit on näin kau­an säi­ly­nyt moit­teet­to­mas­sa kun­nos­sa, että ras­kii­ko näi­tä vaih­taa. Mut­ta tuo avain on niin nos­tal­gi­nen. Meil­lä oli tuol­lai­nen avain kir­ja­hyl­lyn ala­kaa­pis­sa lap­suus­ko­dis­sa­ni, joka myös oli hyvin hoi­det­tu rin­ta­ma­mies­ta­lo. Tämä­kin siis tuo niin lap­suus­muis­to­ja mie­leen.

 

 

Siis tämä talous­sii­rap­pi­purk­ki! Tun­tuu kuin oli­sin näh­nyt tämän eilen. Meil­lä koto­na lei­vot­tiin tosi pal­jon ja tätä tuo­tet­ta meil­lä oli aina. Punai­sen pal­lo­juus­ton lisäk­si. Käte­vä ja kau­nis purk­ki tämä oli­si edel­leen­kin. Haus­kaa oli­si tie­tää mil­loin tämän­kin ulkoa­su muut­tui. Nyky­ään­hän tuot­teet vaih­taa ulkoa­sua tuh­ka­ti­he­ään. Ja nuo olym­pia­ren­kaat. Ei tää nyt var­maan vuo­del­ta 1952 voi olla… Kun 80-luvul­ta muis­tan tämän pur­kin.

 

Kur­kis­tus kel­la­riin

Käy­dään­päs pik­ku kier­ros mei­dän iha­nas­sa kel­la­ris­sam­me. Siel­lä se vas­ta sel­lai­nen olo tulee­kin, että oli­si palan­nut ajas­sa taak­se­päin ja pal­jon. Ter­ve­tu­loa aika­mat­kal­le, olkaas hyvät!

 

Voit­te­ko kuvi­tel­la, että täs­sä talos­sa on pes­ty pyy­kit nyrk­ki­pyy­kil­lä aivan vii­me vuo­siin saak­ka? Mä en oikees­ti pys­ty samaan. Ja aika mon­ta las­ta mul­la­kin on. Vaik­ka ihan­teel­li­set tilat täs­sä pyyk­käyk­seen oli­si. 🙂 Ja ei, nämä sei­nät eivät jää alku­pe­räi­sen väri­sik­si…

 

Täs­tä hil­lo­kel­la­ris­ta minul­la tulee mie­leen Muu­mi­ta­lo. Siel­lä­hän ne aina säi­lö­vät hil­lo­purk­kin­sa kel­la­riin. Näis­sä lei­vin­pa­pe­reis­sa on vie­lä purk­kien jäl­jet jäl­jel­lä. Oikeas­ti mul­la tulee hel­lyys, kun ajat­te­len näi­den edel­lis­ten asuk­kai­den yksin­ker­tais­ta elä­mää. Nämä­kin hil­lo­pur­kit tääl­lä, nyyh…

 

Nämä ome­na­laa­ti­kot ovat tosi tosi hie­no­ja mun mie­les­tä. Näi­tä löy­tyy tääl­tä enem­män­kin ja mul­la on näil­le tosi pal­jon käyt­töä. Ja nämä­kin ovat niin ehtaa tava­raa. Ei mitään kau­pan jäl­ji­tel­miä… Että ihgui ovat.

 

Kyl­lä jämp­til­lä mie­hel­lä pitää hal­ko­pi­not olla sär­mät. Tämä­kin yksi­tyis­koh­ta on oikea aar­re. Mä niin ihai­len täl­lai­sia perus­teel­li­sia ihmi­siä, jot­ka jak­sa­vat pitää tava­ran­sa aisois­sa. Joten­kin mul­la tulee tääl­lä mie­leen näi­den talos­sa asu­neen paris­kun­nan rak­kaus tätä kotia koh­taan. Kaik­ki on niin hyvin hoi­det­tu.

 

Mitä­kö­hän tari­naa nämä työ­ka­lut ker­to­vat? Mik­si­kö­hän näi­tä on näin pal­jon? Ja nämä­kin rak­kau­del­la hoi­de­tut ja säi­lö­tyt. Öljy­kan­nu­kin on jos­tain vuo­si­kym­men­ten takaa tääl­lä säi­ly­nyt.

 

Tämä oli kier­ros nos­tal­gian äärel­lä täl­lä ker­taa. Lopul­ta ne on aika pie­niä yksi­tyis­koh­tia mitä lap­suu­des­ta jää mie­leen. Juu­ri tuol­lai­set yksit­täi­set asiat kuin kaa­pin avain tai talous­sii­rap­pi­purk­ki. Lope­tan tämän pos­tauk­sen täl­lai­seen pie­neen koti-runoon. Koti on iha­na asia.

 

Tämä raken­nus on kal­lio met­säs­sä,
ovi pihal­le
ja nur­kat tuu­len kier­rel­lä.
Met­sän puis­sa
syn­tyy tuu­len humi­na.
Ropi­see katol­le kevät­sa­de,
on val­kean tai­vaan aika.”

(Juha­ni Tik­ka­nen)

 

Ulla­mai­ja

(vink vink; Habi­ta­re on ihan nur­kan taka­na)